Astraalinen auttamistyö

Astraalitason auttamistyö

Yölliset toisessa ulottuvuudessa ja tietoisuuden tilassa tapahtuvat auttamiset ovat hyvin erityisiä, ja tapahtuvat astraalitasolla. Niissä henkilö on vasta jättämässä fyysisen maailman ja siirtymässä valoon. Minut haetaan niihin silloin, kun apuani tarvitaan. Olen jonkinlainen saattaja ja tukija tästä fyysisestä maailmasta valoon siirryttäessä.

Astraalitasolla tapahtuvat auttamiset ovat intensiivisiä kokemuksia, joissa oma tietoisuuteni on siirtynyt/laajentunut pois fyysisestä kehostani, ja tiedostan myös siinä hetkessä näin olevan.

Astraalitason auttamiset tapahtuvat yleensä öisin

Yleensä nämä auttamistilanteet tapahtuvat yön aikana, jolloin tietoisuuden tila on eri kuin päivätajunnassa. Siirtyminen astraalitasolle on yksinkertaisesti helpompaa silloin, kun olet unitilassa, tai unen ja valveen rajamailla. Silloin minut siirretään toiseen ulottuvuuteen usein ihan yhtäkkiä kesken unen. Joskus minulle viestitään etukäteen, että nyt alkaa tapahtua. Yksi yö TV meni päälle keskellä yötä ja tajusin heti, että nyt on henkimaailmalla tärkeää asiaa.

Näissä auttamistilanteissa tiedän koko ajan, että tietoisuuteni ei ole enää kehossani. Tiedän olevani muualla, ja yhteys kehoon tuntuu olevan katki siinä kohtaa. Totta kai pääsen sieltä lopulta takaisin kehooni, mutta näissä tilanteissa on tärkeää olla vastustelematta ja vain antautua tilanteelle. Tämä kaikki tapahtuu korkeimman valon ja rakkauden kautta, ja olen koko ajan turvassa.

Korkeimman valon ja rakkauden ympäröimänä

Tila, johon minut näissä auttamisissa viedään on täynnä rakkautta ja kirkasta valoa. Minulle kerrotaan lyhyesti mitä tapahtuu, ja minun tehtäväni on olla auttamassa henkilöä siirtymään valoon. En yleensä tiedä kenestä on kysymys, koska se ei ole tärkeää. Näissä tilanteissa minulle kerrotaan ainoastaan oleellinen, eli se mitä varten minut on paikalle haettu. Tärkeää on auttaa siinä, missä henkimaailma minun apuani kaipaa.

Joskus siirtymä fyysisestä kehosta henkimaailman valoon voi tuntua pelottavalta, ja tällaisissa tilanteissa saatetaan kutsua apuun. Syitä on varmasti monia muitakin, mutta henkimaailman auttajat painottavat vain auttamisen tärkeyttä. Minun ei tarvitse tietää miksi, riittää, että autan.

Tärkeintä on luottaa, että kaikki tapahtuu korkeimmassa valossa ja rakkaudessa. Tilanne kestää juuri sen aikaa kuin sen tarvitsee. En koe pääseväni sieltä pois, ennen kuin työ on tehty, joten on tärkeää vain olla vastustelematta, ja antaa oma energia ja läsnäolo käyttöön. Olen siellä täysin turvassa ja käsittämättömän kauniin rakkauden ympäröimänä.

Fyysisesti oloni voi olla väsynyt tällaisten auttamisten jälkeen, mutta Universumi järjestää aina niin, että saan myös rauhassa palautua tapahtuneesta. Joskus näitä auttamisia on säännöllisesti, nyt edellisestä kerrasta on monia monia kuukausia.

Jos sulla on kysyttävää asiasta, kommentoi alle, tai laita viestiä. Vastailen parhaan ymmärrykseni mukaan!

Previous
Previous

Riko rutiinisi, hyppää kohti tavoitteitasi

Next
Next

Intuition vahvistaminen