Erityisen herkän tarina, osa 2

Viime osassa valotin vähän sitä, millaista on olla erityisen herkkä. Tässä osassa käyn läpi sitä, millaiset tilanteet tuntuivat minulle täysin ylivoimaisilta aiemmin.

Kerroin viime osassa, miten välttelin ihmisjoukkoja aktiivisesti. Keksin kaikkia mahdollisia syitä, miksi en voinut mennä tilanteisiin, jossa oli paljon ihmisiä samassa huoneessa tai tilassa. Ulkona oleva ihmispaljous antoi armoa ja tuntui paljon lempeämmältä. Jos juhlat tai tilaisuus oli ulkona, tiesin selviäväni tilanteesta jotenkin. Luonto ja tila ympärillä antoi ”happea”. Sain kiintopisteen jostakin eikä energia ollut samalla tavalla sakean tiivistynyttä kuin seinien rajaamissa sisätiloissa.

Toinen asia, mikä oli aina itselleni hyvin vaikeaa, oli keskustelu täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Jotkut keskustelut sujuivat hyvin ja jotkut väsyttivät minun ihan totaalisesti. Tunsin oloni aina äärimmäisen epämukavaksi ja ajattelin, että kaikki johtuu vain huonosta itsetunnostani tai sosiaalisten taitojen puutteesta. Toisaalta tutussa porukassa olin kovin onnellinen ja pystyin olemaan täysin oma itseni.

Myöhemmin opin ymmärtämään, mistä tämä johtui. Kysymys oli pelkästään siitä, että keskustelukumppanin energiat ja tunnetila hyökyi päälleni, vaikka hän oli kuinka asiallinen siinä hetkessä. Minä näin ja tunsin, jos taustalla oli piiloteltua turhautumista tai vihaisuutta. Luulin, että tämä johtui minusta ja yritin hoitaa asiani aina mahdollisimman nopeasti.

Tilanteet, joissa toinen osapuoli oli avoimen ärtynyt tai vihainen, olivat minulle täysin mahdottomia. Tilannetta on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole sitä itse kokenut. Järjellä tietää, että toisen tunteet ovat hänen omiaan, mutta se vihaisuus tai suuttumus meni suoraan läpi ja teki oloni voimattomaksi.

Oli vaikeaa käydä asioita läpi tai ihan vaan keskustella tällaisen ihmisen kanssa. Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin lisännyt hänen huonoa oloaan. Usein koin myös, että keskustelukumppani on todellisuudessa minulle vihainen. Koska tuo kokemus oli voimakas, oli mahdoton erottaa oliko asia oikeasti niin. Järkeily oli ainoa tapa ratkaista asia.

Välttelin siis vieraiden ihmisten kanssa keskustelua, koska väsyin siitä aivan täysin. Nykyään ymmärrän, että ne kohtaamiset, jotka menivät hyvin, johtui siitä, että tämä ihminen ei tuntenut vihaa tai suuttumusta tai muuta negatiivista tunnetta, vaan oli joko iloinen tai neutraali. Tuo energia meni yhtälailla minun lävitseni ja toi minulle hyvän olon.

Puhelimitse asioiden hoitaminen oli minulle vielä vaikeampaa kuin kasvokkain. Jostain syystä puhelimitse energiat ja tunnetilat tuntuivat vielä voimakkaammin kuin kasvotusten.

Tätä lukiessa on helppo ymmärtää, miten tuuliajolla erityisen herkkä ihminen on ilman tasapainon ja suojan löytymistä. Minä todella mielelläni delegoin kaikki hankalat tehtävät miehelleni. Hänelle ne eivät olleet juttu eikä mikään, mutta minulta olisi mennyt monta päivää toipua vaikeasta kohtaamisesta.

Monet tilaisuudet ja uudet jutut vaativat yhteydenottoa puhelimitse. Jos vain mitenkään oli mahdollisuus hoitaa asia vaikkapa sähköpostilla, en koskaan soittanut, vaan aina meilasin. Monet asiat jätin kokonaan välistä, koska yhteydenotto puhelimitse tuntui vaikealta tai itse tilaisuus olisi ollut sellainen, joka tapahtui tuntemattomien ihmisten kanssa suuressa porukassa.

Jos tilaisuus oli sellainen, että mieheni lähti mukaan, pystyin turvautumaan hänen tasapainoiseen energiaansa ja tilaisuus meni helpommin. Esimerkiksi juhliin mennessämme varmistelin etukäteen, ettei hän sitten häviäisi pitkäksi aikaa viereltäni, koska silloin energiat alkoisivat hyökyä taas ylitseni hallitsemattomasti.

Vastaavia tilanteita oli paljon. Valitsin asioista ne, jotka täytyi hoitaa ja keräsin voimaa siihen. Välillä se oli suoranaista selviytymistä. Toipumiseen meni useampi päivä, jos keskustelukumppani oli kaatanut energiakuormansa päälleni, tahtomattaan tai tahallaan. Erottelin omia tunteitani kasasta kuin parittomia sukkia vaateläjästä. Kuinka onnellinen olinkaan, kun jäljelle jäivät enää omat tunteeni.

Luulen, että juuri tästä syystä en halunnut tehdä spontaaneja visiittejä kenenkään luo. Tapaamiset vaativat aina henkistä etukäteisvalmistelua.

Tätä muistellessa nuo asiat tuntuvat hulluilta ja erittäin hankalilta. Mutta aiemmin tuo kaikki oli minulle täyttä totta. Ensi osassa kuljetan teitä oman polkuni läpi. Kerron oppimiani asioita. Kerron siitä, miten erityisen herkkä voi saavuttaa tasapainon ja muuttaa aiemmin elämää suuresti hankaloittavan tekijän omaksi erityiseksi vahvuudekseen.

Merja Laukkanen