Universumin viesti: Risteys

Risteys.jpg

Olet kasvanut ulos vanhasta kuorestasi ja valmis valloittamaan uusia alueita elämässäsi. Olet nyt mahdollisuuksien edessä. Sinulle avautuu tilaisuus valita uusi polku tai suunta. Valitse huolella. Nyt sinulla on mahdollisuus lähteä kulkemaan sydämesi viitoittamaa polkua. Sinun täytyy vain ensin tunnistaa se.

Uskalla pysähtyä kuulostelemaan sisintäsi. Mene ulos luontoon ja kulje siellä aistien sen kauneus jokaisella solullasi. Tunne, miltä maa tuntuu jalkojesi alla, aisti kasvien tuoksut ja metsän äänet. Pysähdy sitten kuuntelemaan sydäntäsi. Mikä on sinun polkusi? Mihin suuntaan päätät kulkea. 

Valitse sydämesi mukaisesti, sillä nyt valitsemasi polku tulee kantamaan hedelmää vielä pitkään. 

Anna vanhan kuoresi jäädä taaksesi ja tee valintasi uudella rohkeudella. Tiedä, että rohkeutesi ja voimasi lisääntyy matkasi edetessä. Sinä olet valmis astumaan jälleen isoja askeleita eteenpäin. 

Elämä on elämistä varten. Uskalla tehdä siitä itsesi näköinen.

Merja Laukkanen